Matkat ja retket
Olemme järjestäneet maakuntamatkoja vuodesta 2015, nähtävää ja koettavaa riittää edelleen. Retket rakentuvat hyvän ruoan, nähtävyyksien, musiikki- ja teatteriesitysten ja ostosten ympärille. Käytämme retkillä paikallisia oppaita matkanjohtajan lisäksi.

Simpauttajan jalanjäjillä 25.11.2022
Kulttuurikylä Vuonislahti tarjoaa ryhmällemme parastaan. Kylän kasvatti Reino Kuivalainen vie meidät ensin tutustumaan Eva Ryynäsen Paateriin. Paaterissa meitä opastaa Sirpa Sulopuisto ja kahvittelun lomassa Reino kertoo tarinaa Simpauttajasta.
Paaterista siirrytään Vuonislahden kylään ja Wanhan Koulun puotiin. Puodissa kuulemme tarinoita kylästä, teatterista ja kylän elämästä. Puodista voi ostaa mukaan paikallisia tuotteita.
Herranniemessä nautimme ohjelmallisen illallisen yhdessä kirjailija Heikki Turusen kanssa. Alkuruokana Kievarin salaattipöytä, pääruokana Simpauttajan parempi uunipaisti, savustettua kalaa, pottumuusia ja uunijuureksia kuusenkerkkäsiirapilla. Jälkiruokana vispipuuro, kerma ja marjoja. Ruokalajien välissä kuulemme näytelmäotteita Simpauttajasta.
OHJELMA 25.11.2022
Klo 12.45 Lähtö Joensuusta matkailupysäkiltä, Kirkkokatu 23
Vierailu kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ateljeessa ja Paaterin kirkossa
Wanhan Koulun Puodissa Vuonislahden kylän ja kaupan esittely
Kestikievari Herranniemessä kolmen ruokalajin illallinen
Klo 20.00 lähtö Vuonislahdesta ja klo 21 tulo Joensuuhun
Matkan hinta 110 €/hlö jäsenille, muille 115 €/hlö
Hinta sisältää bussikuljetuksen, oppaiden palvelut, ohjelman, kahvit Paaterissa
ja illallisen Kestikievari Herranniemessä.
Ilmoittautuminen 14.11.2022 mennessä puh. 045 894 7557 tai airiokko@gmail.com. Matka tehdään väljästi omalla bussilla. Muutokset ovat mahdollisia.
Tervetuloa matkaan mukaan!