
Yhdistys täyttää 130 vuotta!
Pohjois-Karjalan Matkailu ry:n historia on samalla Pohjois-Karjalan matkailun historiaa. Yhdistys perustettiin vuonna 1893 karelianismin myötä. Aktiiviset kansalaiset halusivat tehdä kaunista kotimaata ja sen kansaa tunnetuksi ja helpottaa matkustamista.
Yhdistys otti kantaa matkailun edistämisen puolesta, mutta myös avasi liikennereittejä, painoi karttoja ja esitteitä sekä perusti matkailumajan Kolille. Vuosien varrelle mahtuu matkailutoimiston ja leirintäalueen hoitamista sekä laskettelubussien järjestämistä Kolille.
Yhdistyksen 125-juhlavuoden historiikki

Karelianismin uusi tuleminen -hanke 1.5.2018-31.05.2019
Toteutimme 125-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kulttuurimatkailua edistävän hankkeen. Halusimme herättää keskustelua kulttuurin merkityksestä matkailusta, pohtia pohjoiskarjalaista identiteettiä ja koota matkailutoimijat saman pöydän ääreen. Järjestimme matkailuiltoja ja seminaareja. Tuloksena mm. Outokummun Matkailijayhdistys käynnisti toimintansa uudelleen.
Matkailuillat
Järjestimme matkailuiltoja Ilomantsissa, Lieksassa ja Outokummussa. Matkailuilta on konsepti, jossa kaikki matkailijan elämyksiin vaikuttavat tahot ja henkilöt on kutsuttu koolle. Yrittäjät, yhdistykset, taiteet tekijät ja kuntapäättäjät sekä kaikki paikalliset matkailusta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Paikallisten ihmisten osallistaminen on tärkeä osa vastuullisen matkailun kehittämistä.